Metsäaukeamlalta työnnettiin esiin mustaan verhottua ruumisarkkua, jossa jalat tulijaan päin oli ”ruumis”, jonka rinnassa luki: Finland! Arkun päälle laskeutui Suomen siniristi-lippu. Arkun takaosaan ilmestyi Sirppi ja Vasara -tunnus, joka muutti Suomen lipun värit niin, että sininen risti muuttui mustaksi ja lipun valkoiset värit veripunaisiksi, sillä punainen kangas laskettiin arkun päälle.
Kun sitä kauhuissani tuijotin, sen läheisyyteen – arkun oikealle puolelle – ilmestyi puolitankoon lasketut kolme kansallislippua: Ruotsi, Norja ja Tanska. Samassa näin arkun vasemmalle puolelle ilmestyvän Viron, Latvian ja Liettuan surun täyteiset liput. Kaikki nämä liput olivat kuin ukkosmyskystä nousseet, tankojensa puoliväliin lasketut suruliput. Tangot lippuineen taipuivat kohti arkkua, kuin kunniaa tehden…
Katselin kauhistuneena edessäni olevaa näkyä. Sitten yht’äkkiä arkun pääpuolelle ilmestyi kaksi suurta kirjainta: EU. Kirjaimissa oleva näkymätön voima yritti riuhtaista arkussa olevan Suomi-neidon mukaansa, mutta ei voinut, sillä sirppi ja vasara iskivät niihin murskaavan kuolettavalla voimalla…, EU katosi näyttämöltä. Kuului vain tuskaista huokaava, masentunut ääni, joka englanniksi huusi:
”Hopeless! – Woe unto You, Finland…! We cannot help You! But maybe NATO can…” (Toivotonta ! – Voi sinua, Suomi…! Me emme voi auttaa sinua ! Mutta – ehkä NATO voi …”)
Samassa venäläiset sotilaat ympäröivät ”Suomi-neidon” arkun, käänsivät sen kohti itää ja lähtivät menemään rumpujensa pauhatessa – se oli kuin mahtavaa tuliaseitten jylinää… Samankaltainen aseiden jylinä kuului kaikilta imansuunnilta…!
– Voi Herra, mitä tämä näky tarkoittaa?…tuskailin vapisevin äänin. Tähän hätääni Herra sanoi:
”Varoita kansaasi, sillä apu ei tule sieltä, mistä kansasi uskoo sen tulevan. Ellei Suomen kansa tee totista parannusta, se joutuu jälleen kokemaan kuoleman kauhut. Apua ei tule Idästä eikä Lännestä, vaan yksin Minulta, sanoo Herra. Kääntykää kansana Minun puoleeni… Minä vapautan teidät tästä nyt uhkaavasta vaarasta…! Tehkää parannus synneistänne. Minä annan anteeksi, Minä pelastan, Minä parannan haavat, Minä täytän kansani Pyhän Hengen voimalla ja kirkkaudella.
Katso, minä tulen pian – pikemmin kuin luulettekaan – sanoo Herra”
Vaimoni heräsi ja kysyi: ”Jukka, mikä sinua vaivaa…?
Katsoin kelloa. Se oli tasan 07.00; näky kaikkine kauhuineen oli kestänyt tasan tunnin. Kerroin näyn myös vaimolleni, jota hän suuresti kauhisteli. Sitten nousimme ylös vuoteesta Herraa kiitellen…
Lahdessa maaliskuun 16. päivä 2001.
Jukka Rokka
