Miksi juurille – Pyhä Henki ja juurille paluu?
Miksi juurille – Pyhä Henki ja juurille paluu?
Osa 4
Heprealainen käsitys: ihminen on yksi jakamaton kokonaisuus
Tässä on jälleen parannuksen paikka koko kristikunnalle, joka omaksui kreikkalaisen maailmankuvan, jossa henki erotettiin aineesta, sielu ruumiista ja Jumalan luoma kokonaisuus jaettiin väärällä tavalla kahtia. Tätä väärää hengen ja aineen erottelua, eli dualismia, ja hengen korottamista lihan yläpuolelle käytettiin juutalaisia vastaan, jotka leimattiin alempiarvoisina ”lihalliseksi Israeliksi, kun taas kristityt nostettiin korkeampaan asemaan uutena ”hengellisenä Israelina”. Heprealainen käsitys, joka nousee Raamatusta, sanoo, että ihminen on yksi jakamaton kokonaisuus.
Myös monet Jumalan antamat luonnollisen elämän nautinnot ovat leimautuneet hengen väärän korostamisen myötä synnillisiksi. Tämä on puolestaan johtanut vastareaktioon, ettei mitään rajoituksia enää hyväksytäkään. Kaikki on sallittua eikä mitään saa enää sanoa synniksi.
Isä, rukoilemme anteeksi sitä, että olemme jakaneet sen, minkä sinä olet tehnyt yhdeksi ja että olemme halveksineet osaa sinun teostasi ja korottaneet toisen osan toisen yläpuolelle. Olemme pitäneet Sinun omaisuuskansaasi tuona halvempiarvoisena, ”lihallisena Israelina”, ja korottaneet itsemme sen paikalle ”hengelliseksi Israeliksi”. Olemme tehneet vääryyttä kansallesi ja vahinkoa myös itsellemme, jotka molemmat sinä teit kuvaksesi nauttimaan elämästä täyteydessään. Armahda meitä, Jumala!
Armo korvaa lain
Opetus, että seurakunta on tullut Israelin paikalle, vaikutti voimakkaasti kristilliseen ajatteluun laista. Kristinuskon tunnusomaisena erona juutalaisuudesta alettiin pitää sitä, että kristityillä on armo ja juutalaisilla on laki. Ja korvausteologisen mallin mukaisesti kristittyjen armo nähtiin juutalaisten lain vastakohtana ja tämän vuoksi sen tilalle asetettuna. Tämä ajatussuuntaus on vallalla erityisesti protestanttisuudessa.
Laki ja armo yhdessä: evankeliumin voima!
Tästä väärästä korostuksesta johtuen myöskään armo ei voi enää tehdä sitä, mitä varten se on olemassa. ”Lain kautta tulee synnintunto”, sanotaan Room. 3:20. Vaikka Paavali vakuuttaa edellä, ”ettei yksikään ihminen tule …vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja”, ei lakia ole kuitenkaan kumottu eivätkä sen vaatimukset missään määrin madaltuneet sen tähden, että pelastus on yksin armosta. Vasta sellainen ihminen, joka kipuilee lain edessä ja todella tuntee sen vanhurskaat vaatimukset, pystyy arvostamaan Jumalan hyvyyttä, kun hän järjesti meille vanhurskauden lahjan Poikansa täydellisen kuuliaisuuden ja sijaiskuoleman kautta. Armo, jonka saamme, ei ole halpaa armoa. Meidän pelastuksestamme on maksettu äärettömän kallis hinta! Tämän hinnan suuruuden voimme tajuta vain lain vanhurskaiden vaatimusten valossa. Laki vaatii itselleen yhtä täydellistä kuuliaisuutta kuin on lain Antajalla itsellään, eli 100 %:sta synnittömyyttä. Siksi meille ei jää mitään muuta mahdollisuutta pelastukseen kuin pelkästään armosta. Mutta kun pelastuksemme tulee kokonaan Jumalalta, synnyttää se niin suuren rakkauden Jumalaa kohtaan, että me emme halua enää tahallamme rikkoa hänen tahtoaan vastaan. Laki ei ole enää meille taakkana tai vaatimuksena, vaan se on Pyhän Hengen kautta kirjoitettu sydämeemme ja yhdymme siihen ilolla!
Saakoon Tooran opetus ja noudattaminen elpyä keskuudessamme! ”Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä” (2. Tim. 1:7), ei edes lain alle joutumisen pelon henkeä. Älkäämme kuitenkaan vertailko itseämme muihin ihmisiin! Olkoon Messias, lain Antaja ja sen todellinen Täyttäjä, ainoa, johon vertaamme itseämme. Silloin tunnemme olevamme täysin riippuvaisia armosta. Mutta silloin myös Hän vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen, että Jumalan tahto meissä toteutuisi.
Uusi testamentti korvaa Vanhan testamentin
Jos ajatellaan, että armo ja evankeliumi ovat korvanneet Tooran, niin silloin ei ole hämmästyttävää, että kristityt yrittivät vapauttaa seurakunnan heprealaisesta Raamatusta eli ”Vanhasta testamentista”, joka todisti Toorasta, ja asettivat sen tilalle ”Uuden testamentin”, joka todisti armosta. Markion pani tämän prosessin alulle toisen vuosisadan keskivaiheilla, kun hän erotti nämä kaksi Testamenttia toisistaan. Tähän asti Raamattu muodostui pelkästään Vanhasta testamentista, johon kristityt vain lisäsivät uudempaa materiaalia (ks. 2. Piet. 3:15-16). Markion jopa esitti Vanhan testamentin hylkäämistä, koska se kuului hänen mielestään juutalaisille.
Kirkko torjui lopulta Markionin opetuksen Vanhan testamentin hylkäämisestä, mutta siitä lähtien Raamattu jaettiin Vanhaan ja Uuteen testamenttiin. Siitä lähtien näitä kahta osaa Raamatusta käsiteltiin kahtena erillisenä kokonaisuutena, joista Uutta pidettiin Vanhaa parempana. Tämä korvaamisajatuksen mukainen tapa lukea Raamattua on edelleenkin vallitseva kaikkialla kristillisissä piireissä.
Vanha ja Uusi testamentti yhdessä
Mutta viitaten edelliseen korvausteologian opetukseen, että ”armo korvaa lain”, meidän on hyvä muistaa, että Paavalilla ei ollut muuta Raamattua kuin Vanha testamentti. Hän perustelee opetustaan pelastuksesta yksin armosta koko ajan viittaamalla heprealaiseen Raamattuun eli Vanhaan testamenttiin! Se oli myös Jeesuksen Raamattu. Sekä Vanha että Uusi testamentti ovat yksi juutalainen kirja. He kirjoittivat sen Pyhän Hengen innoittamina. Lopun ajassa koko Jumalan Sanan merkitys tulee kasvamaan.
Sunnuntai korvaa sapatin
Siinä juutalaisvastaisessa ilmapiirissä, joka voimistui kristittyjen keskuudessa, sapatti tuli erityisen huomion kohteeksi. Koska sapatin viettämistä alettiin pakanakristittyjen parissa pitää samaistumisena juutalaisuuteen, suurin osa heistä hylkäsi sapatin ja korvasi sen kristillisellä sunnuntailla tehden näin täydellisen pesäeron juutalaisuudesta. Kristittyjen parissa tapahtuneeseen sapatista luopumiseen vaikutti ratkaisevasti keisari Konstantinus, joka v. 321 jKr. määräsi auringon päivän, sunnuntain, valtion viralliseksi lepopäiväksi.
Sapatti ja muut Raamatun juhlat niin kuin alkuseurakunnassa
Jos sapatin hylkääminen juutalaisena asetuksena oli niin merkittävä asia, että se ajoi juutalaiset ja kristityt eroon toisistaan, eikö ole johdonmukaista ajatella, että juuri tässä asiassa juurille palaaminen on avainasemassa teiden yhtymisessä. Emme voi erottaa Jeshuan ja alkuseurakunnan elämästä sapattia niin kuin emme muitakaan Jumalan säätämiä juhlia. Toki meidän on ymmärrettävä, että niiden merkitys ja viettotapa voi muuttua, kun niihin liittyvä esikuvallisuus saa Messiaassa täyttymyksensä. Mutta niitä ei ole kumottu niin kuin ei Tooraakaan, josta ne löytyvät. ”Tora commandments are still valid, but only according to the teaching of Jeshua” on Gerson Nerelin tunnuslause eräässä TV7:n ohjelmasarjassa. Suomeksi: ”Tooran käskyt ovat yhä voimassa, mutta vain Jeshuan opetuksen mukaisesti.”
Sapatti on peräisin ajalta, jolloin ei ollut vielä syntiä. Siksi se on erityisen pyhä. Niin on myös toinen Eedenin asetus, yhden miehen ja yhden naisen välinen avioliitto. Näitä molempia Eedenin asetuksia vastaan sielunvihollinen on hyökännyt ja pyrkinyt hävittämään ne. Sapatti muutettiin 300- luvulla; nyt 1700 v. myöhemmin avioliitto. Näillä asetuksilla on keskinäinen yhteys. Sapatti puhuu Jumalasta Luojana, joka teki alussa ihmisen mieheksi ja naiseksi ja sääti avioliiton heidän välilleen. Sapatin todistus Luojasta vaimennettiin ensin. Sitten 1800 –luvulla tuli kehitysoppi, joka on korvannut uskon Jumalaan Luojana. Niin kuin ei sapattia, ei myöskään avioliittoa tarvitse kunnioittaa muuttumattomana Luojan säädöksenä, vaan ihminen itse ja hänen halunsa ovat mittana sille, mikä on oikein ja mikä väärin. Kukin tekee sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein. Nykyinen Jumalan laista piittaamattomuus on seurausta siitä, kun kristikunta luopui uskollisuudestaan Messiaalle ja alkoi veljeillä Konstantinuksen johtaman maallisen vallan kanssa. Tapahtui samoin kuin silloin, kun Jerobeam erottautui Juudasta ja Jerusalemin jumalanpalveluksesta ja pystytti oman systeeminsä Israelin pohjoiseen osaan. Tänä päivänä luopumus on saavuttanut hälyttävät mittasuhteet.
Joskus saatetaan kysyä: ”Miksi viettää sapattia, jos muutenkin voi pelastua?” – Niin, miksi, jos siitä ei saa mitään lisäpisteitä Jumalan ja ihmisten edessä? Miksi erottautua muista ihmisistä – jopa kristityistä ihmisistä – näin radikaalilla tavalla? Mitä väliä sillä on, lepäänkö sunnuntaina tai vaikka jonain muuna päivänä, jos sillä ei ole tekemistä pelastukseni kanssa?
Ymmärrykseni mukaan sillä on väliä kahdesta syystä: Ensinnäkin Jumala on selvästi sanonut: ”Muista sapatinpäivä (kirjaimellinen käännös alkukielestä), että sen pyhität … seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi sapatti…” (2. Moos. 20:8-11). Ei siis ole mitään muuta päivää, jonka Herra on tällä tavalla käskenyt pitämään pyhänä eli erottamaan hänelle.
Toinen syy liittyy siihen, mitä Jumala juuri viikon 7. päivän kautta tahtoo sanoa minulle. Sapatti kertoo, että Jumala on Luojani, joka pitää minusta huolen. Toisaalta sapatti kertoo myös, että joudun tekemään Luojalleni tilin siitä elämästä, minkä häneltä lahjaksi sain. Mutta aivan erityisesti Pyhä Henki kirkastaa sapatin kautta Messiaan kaikkiriittävän työn minun pelastukseni hyväksi. Minun Luojani on myös minun Pelastajani! Jumala määräsi meidät viettämään sapattia juuri siitä syystä, että minkään muun päivän huomioimisesta tuskin voimme odottaa saavamme niin vähän ansioita Jumalan edessä. Miten niin? Koska sapattina meidän on määrä levätä kaikista omista teoistamme (Hepr. 4:4,10). Lepäämisestä ei yleensä makseta palkkaa! Mutta juuri tässä piileekin sapatin pyhyys! – Jonkin muun päivän viettäminen lepopäivänä olisi jo lähtökohtaisesti ihmisen oma teko tai asetus, ei Jumalan. – Jumalan itsensä asettaman lepopäivän, sapatin, muistamisessa ihminen itse pannaan täysin lepoon ”omista teoistaan” ja vain vastaanottajan asemaan. Sapatti kertoo, mitä Jumala on tehnyt meidän hyväksemme; ja sen me saamme ottaa vastaan vapaana lahjana! Pelastus on kokonaan Luojamme ja Lunastajamme täydellisten tekojen varassa! Halleluja! Onko aihetta ottaa tarkasti vaarin tästä asetuksesta, joka viikko toisensa jälkeen muistuttaa tästä Messiaamme lahjavanhurskaudesta?! Kun ymmärrämme sapatin merkityksen ristin valossa, on sen viettäminen, lepääminen Jumalan omalla luvalla, osa sitä yläkylläistä elämää, jonka Jeshua lupaa – mutta jonka varas on onnistunut anastamaan monilta vilpittömiltäkin uskovilta.
Tämä sama periaate soveltuu myös muihin Raamatun juhla-aikoihin, joista Jumala puhuu 3. Mooseksen kirjan luvussa 23. Ne kaikki kertovat vertauskuvallisesti siitä, mitä Jeshua on tehnyt ja tekee hyväksemme. Siksi meitä onkin monien juhlien kohdalla käsketty lepäämään omista arkisista askareistamme, jotta Herran tekojen osuus korostuisi!
Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahduttavat sydämen. Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät. Herran pelko on puhdas, se pysyy iäti. Herran säädökset ovat todet ja vanhurskaat kaikki tyynni. Ne ovat halutummat kuin kulta, kuin puhtaan kullan paljous, makeammat kuin hunaja, kuin kennosta valuva hunaja. Niistä myös sinun palvelijasi ottaa opikseen, niiden noudattamisesta saa suuren palkan (silloin, kun niitä ei noudata palkan saamisen toivossa!) (Ps. 19:9-12 RK).
Itselläni on vain myönteisiä muistoja tilanteista, jolloin olemme järjestäneet esim. yhteisiä messiaanisia pääsiäisaterioita (seder – aterioita) tai lehtimajanjuhlia.
Lehtimajanjuhla on Raamatussa myös sadonkorjuun juhla. Sellaisena sitä voi viettää meidänkin olosuhteissamme. Miten kauniita ja monipuolisia ovatkaan kotimaisetkin luonnonantimet! Juhlan hengellisen annin lisäksi myös yhteinen juhla-ateria kuuluu asiaan ja lähentää osanottajia toisiinsa.
Uusien asioiden omaksuminen ottaa aikansa, eikä se saata olla helppoa, jos ei saa tukea ympäristöstä. Muista, ettei sinun pidä viettää Raamatun juhlia, vaan sinä saat tehdä niin! Niiden viettämiseen tulee olla Pyhän Hengen synnyttämä sisäinen motivaatio. On tärkeää ymmärtää, miksi niitä viettää. Kun ryhtyy toimeen rukoillen, Jumala kyllä ohjaa, miten kussakin tilanteessa on hyvä menetellä. Meidän ei tarvitse esittää mitään ihmisten vuoksi. Mitä sitten teemmekin, teemme sen Jumalalle. Silloin Hän on siunaava meitä. Säilyköön vain sydämemme avoimena Herran Hengen johdatukselle kaikissa asioissa. Lupaus, että ”totuuden Henki johdattaa (kreik. futuuri, joka voi tarkoittaa jatkuvaa tekemistä) kaikkeen totuuteen” on voimassa tänäkin päivänä. Meille kristityille se merkitsee Sak. 8:23 profetian täyttymystä:
Ja monet kansat, väkevät pakanakansat, tulevat Jerusalemiin etsimään Herraa Sebaotia, etsimään Herran mielisuosiota. Näin sanoo Herra Sebaot: Niinä päivinä tarttuu kymmenen miestä kaikista pakanakansain kielistä, tarttuu Juudan miestä liepeeseen sanoen: ’Me tahdomme käydä teidän kanssanne, sillä me olemme kuulleet, että Jumala on teidän kanssanne'” (Sak. 8:22,23).
Tämä profetia kutsuu Jerusalemiin. Sinne tullaan, kun lähdetään pois Baabelista.
Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: ”Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi. ….” Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: ”Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi …” (Ilm. 18:1-5).
jatkuu…
Kalle
