Hebrealainen ihmiskäsitys

Heprealainen käsitys: ihminen on yksi jakamaton kokonaisuus

Tässä on jälleen parannuksen paikka koko kristikunnalle, joka omaksui kreikkalaisen maailmankuvan, jossa henki erotettiin aineesta, sielu ruumiista ja Jumalan luoma kokonaisuus jaettiin väärällä tavalla kahtia. Tätä väärää hengen ja aineen erottelua, eli dualismia, ja hengen korottamista lihan yläpuolelle käytettiin juutalaisia vastaan, jotka leimattiin alempiarvoisina ”lihalliseksi Israeliksi, kun taas kristityt nostettiin korkeampaan asemaan uutena ”hengellisenä Israelina”. Heprealainen käsitys, joka nousee Raamatusta, sanoo, että ihminen on yksi jakamaton kokonaisuus.

Myös monet Jumalan antamat luonnollisen elämän nautinnot ovat leimautuneet hengen väärän korostamisen myötä synnillisiksi. Tämä on puolestaan johtanut vastareaktioon, ettei mitään rajoituksia enää hyväksytäkään. Kaikki on sallittua eikä mitään saa enää sanoa synniksi.

Isä, rukoilemme anteeksi sitä, että olemme jakaneet sen, minkä sinä olet tehnyt yhdeksi ja että olemme halveksineet osaa sinun teostasi ja korottaneet toisen osan toisen yläpuolelle. Olemme pitäneet Sinun omaisuuskansaasi tuona halvempiarvoisena, ”lihallisena Israelina”, ja korottaneet itsemme sen paikalle ”hengelliseksi Israeliksi”. Olemme tehneet vääryyttä kansallesi ja vahinkoa myös itsellemme, jotka molemmat sinä teit kuvaksesi nauttimaan elämästä täyteydessään. Armahda meitä, Jumala!

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi