Näky 28.12.2011

Näky 

Ensin näin pöydän jolla oli paljon rahaa, korkeina pinoina seteleitä, kolikoita jne. Heti sen pöydän takana oli kamiinaluukut auki, siinä liekit löi korkeina, pöydältä rahat sitten lapioitiin iloisesti sinne kamiinaan.

Siinä samaisessa kamiinassa oli ikään kuin ”kaksoiskamiina” heti sen takana, takaseinistään kiinni toinen toisissaan, niin että rahat menivät ikään kuin tulen läpi, ja sieltä takimmaisesta tuli sitten ulos taas seteleitä ja kolikkoja, mutta erinäköisinä kuin ne sinne tuleen laitetut.

Sitten edessäni oli EU:n parlamenttirakennus, jonka edessä on rivistö lippuja tangoissaan,  näyssä suurin osa niistä lipuista putosi puolitankoon, en saanut täysin selvää mitkä niistä, mutta muutama jäi ikään kuin hieman ylemmäs, yksi yli muiden, eli sellainen lippu jossa on mustaa, punaista ja keltaista, se jäi miltei normaalisti ylös, nytkähti vain hiukan alaspäin.  Katsoin nyt aamulla netistä, minkä maan lippu se oli, ja Saksan se näkyy olevan.

Sitten löysin itseni laulamasta kielillä, johonka sitten tuli sanoja:

Laulu
”Maassa kuuluu kova itku, kova suru on, menetetty koko elanto.  Menetetty terveys, voima ihmisten.  Menetetty on vapaus.
Ja kuitenkin on luvattu että kaikki järjestyy, kunhan vaan saadaan yksi mies kaiken tämän johtoon joka jäljellä nyt on.
Ja niin nousee hän pimeyden herra, ottaa ihmismuodon, ottaa muodon kuin hän oisi joku joka voisi pelastaa, ja kuitenkin hän pimeyttä edustaa, oman valtakuntansa asiaa hän ajaa.

Pimeää, pimeää, parkua, yksinäisyyttä, surua ja kipua on maailman poluilla. Ja niin me suremme, me suremme tätä jo nyt. Älkäämme kuitenkaan antautuko väärän säälin valtaan, parannusta on tarjottu, tuhansia vuosia Jumalamme ootti, että ihmiskunta muuttuisi.

Pyhän Hengen vaikutuksen alainen ihminen on aivan toisenlainen, kuin se jossa pimeys hallitsee.
Siksi parannusta koska maa ei tehnyt oo, on aika tuomioidenkin.

Herran omat saavat luottaa Jeesukseen, Hän heidät kotiin noutavi.
Hän on vievä omansa aivan kohta pois, luokse Isän Jumalan.”

Sitten näky jatkui 
Sotilaita jotka tulivat ikään kuin viuhkanomaisesti joka puolilta viuhkan tyveä kohti.  Kaikilla varustukset mukana, valmiina palveluun. Sieltä tyvestä sotilaat asettuvat riveihin, järjestäytyvät ikään kuin ryhmiin, kaikilla katseet suoraan eteenpäin. Jonkinlainen keskittyminen, kokoontuminen, eli eri puolilta tulevista sotilaista kootaan sitten tuo yhdistynyt armeija.

Lopuksi näyssä sotilaat ikään kuin juoksivat pakoon tulenkajoa, joka näkyi koko taivaanrannan mitalta heidän takanaan. Tulenhehku oli ikään kuin tulipalon kajo.

Sitten Herra antoi sanoman

Älköön kukaan teistä tuudittautuko väärään turvallisuuteen, siihen että kyllä tämä tästä järjestyy,  niin kuin on aina järjestynyt.
Tällä kertaa ei ole niin, vaan Herra sanoo, valmistautukaa kukin kohdallanne, aivan niin kuin kehotuksia on tullut jo useinkin, nyt tämäkin on kehotus jälleen, valmistautukaa kukin kohdallanne, sen minkä voitte.

Varautukaa ihan ruoan ja juoman, varautukaa kaiken sen suhteen mihin pystytte, että teillä olisi polttoainetta, että teillä olisi millä keittää, että teillä olisi millä valaista huoneenne, että on kylliksi lämmintä vaatetta, että teillä on kylliksi kaikkea sitä mitä tarvitsette ihan peruselämiseen siinä vaiheessa, kun kaikki muuttuu.

Tehkää myös suunnitelmat, mitä teette jos Minä kehotan teitä lähtemään liikkeelle, sinne taikka tänne, että teillä jo olisi nuokin suunnitelmat valmiina, reitit valmiina, että teillä jo olisi ajatuksia siitä mihin lähdette, mitä teette. Varsinkin te joille Jumala jo on puhunut, että näin ehkä joskus tulee tapahtumaan, että teidän ehkä täytyy lähteä, verestäkää nuo suunnitelmat, tehkää mielessänne selväksi, että teillä on, tarvitsemanne lääkkeet, tarvitsemanne päivittäiset tavarat, käden ulottuvilla, sillä kun Minä sanon että NYT, Minä silloin tarkoitan että nyt. Silloin teillä ei enää ole aikaa valmistautua, silloin ei enää ole aikaa miettiä, onko kaikki kunnossa, tai onko mahdollista edes hankkia sitä tai tätä.

Uskokaa ja luottakaa, te jotka omiani olette, silloinkin teitä autan aivan ihmeen kaupalla, autan teitä niin, ettette te edes osaa sitä vielä kuvitella. Se on kuin oli silloin kun israelilaiset lähtivät Egyptistä, heidän kenkänsä eivät kuluneet, ja heillä oli ruokaa ja vettä, silloinkin kun heillä ei ollut ruokaa eikä vettä, ja kuitenkin heidän ensin käskettiin ottaa mukaansa kaikki se mitä he voivat.  Aivan niin teitäkin nyt kehotan.
Tämä koskee myös hengellistä pääomaa.  Ennen kaikkea hengellistä pääomaa.

Antakaa Pyhälle Hengelle aikaa tutkia sydäntänne, teillä on niin kiire, te nopeasti luette Sanaanne, te nopeasti rukoilette rukouksenne, te nopeasti käytte kirkoissanne, ja te nopeasti nukahdatte. Antakaa Sanalleni tilaa teissä, niin että teillä on Sanan leipää, Sanan vettä.  Niin että teidän sydämenne sykkii Pyhän Hengen voimaa.  Se on teidän suurin turvanne, se on teidän tärkein pääomanne.

Sanoma jatkui
Te minun omani, antakaa sisimmässänne nousta sen tietoisuuden, minulla on hyvä Jumala.
Minulla on rakastava taivaallinen Isä.  Minulla on jumalien Jumala, minulla on herrain Herra, Kaikkivaltias ja Iankaikkinen, väkevä Jumala, sotajoukkojen Jumala, Hän joka pystyy silloinkin kun ihminen ei enää mitään voi, Jumala voi.
Niinpä tiedätte, kun Hänen kätensä alla saatte lähteä liikkeelle, että teillä on kaikkivoipa Jumala teidän tukenanne ja teidän selustananne.  Siksi ei teidän tarvitse murheella, ei pelolla täyttyä kuunnellessanne näitä sanojani.
Te saatte turvallisella mielellä varustautua ja valmistautua, kiitoksessa ja rauhassa, ja kun olette varustuksenne tehneet, saatte sanoa kiitos ja levätä ja odottaa.

Sillä selkeääkin selkeämmät tulevat olemaan ne kehotukset niille jotka Minua ovat odottaneet, niille jotka ovat valmistautumisensa tehneet, ”nyt lähdet, menet sinne, teet näin”, se tulee olemaan näin, täsmällistä ja hyvin selkeää.
Tekin, jotka ette ole ennen tiedonsanoja saaneet, tulette niitä silloin saamaan.
Tekin jotka ette ole ennen näkyjä nähneet, tulette niitä näkemään, tekin jotka ette ole ennen parantumista nähneet,
Jumalan työnä elämässänne, kun on hätä, tulette sen näkemään.

Siksi kiittäkää jo nyt, sillä Jumala on jo valmistanut tiet, Jumala on jo valmistanut ihmeet, ja kaikki on taivaassa mahdollista, ja niin kuin se on taivaissa, niin se on myös maan päällä.

Kiittäen siis käykää eteenpäin.  Huolimatta siitä että näky ja tämä aika, mistä näky puhuu, ei enää ole kovin kaukana.  Käykää kiittäen, käykää luottaen.
Isä ei teitä jätä, Isä ei teitä hylkää, vaan Hän on ohjaava, Hän on auttava ja Hän on varjeleva. Aamen.

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi